Olen 21.
En ole siis enää lapsi, mutten ole aikuinenkaan.
Olen välimaastossa. Eksyssissä.
Se on jännä miten sitä luuli olevansa jotain enemmän tämän ikäisenä muttei sitä ole.
Kai sitä voisi jos olisi kunnianhimoinen.
Minä en jaksa.
Olen muuttunut kovasti puolessa vuodessa.
Sisäisesti.
Minusta on tullut vähän sellainen.
Olisi kai pitänyt nähdä tämän vielä tulevan.
Jos minulta kysyttäisiin millainen olen, en osaisi vastata. En tiedä millainen olen. Olen liikkeessä jatkuvasti.
Voisin sanoa että olen iloinen. Sillä olen. Juuri nyt.
Ja että minua hävettää, ja ei kuitenkaan hävetä.
Ja että olen hysteerinen analysoija...pikkuhiljaa yrittäen rimpuilla irti tavastaan.
Olen feministi. Tietyssä määrin.
En osaa ottaa apua vastaan. Elän Minä itse-vaihetta. Olen elänyt jo monta vuotta.
Tahdon pärjät yksin. Näyttää miehille että pärjään ihan itse. Kannan itse omat kauppakassini.
Oikeasti en vain osaa antaa muiden auttaa.
Minä olen se joka avaa muille oven. Miehille ja naisille.
Niin se vain menee.
Täytyisi osata lopettaa.